Paratiisin ulkopuolella.
Katsomo muuttuu kolmannen kuvaelman palmumaisemaksi. AADAM, joka on jälleen nuorukainen, astuu vielä uneliaana ulos majastaan. EEVA uinailee sisällä. LUClFER seisoo keskustassa. Aurinko loistaa.

AADAM.
Kamalat näyt, ah, minne katositte?
Taas koko seutu elää, hymyilee
kuin silloin, kun sen jätin… Sydämeni
vain murtui…

LUCIFER.
      Ihmishoukka, vaaditko
siis, että särkyis luonnon järjestys,
yön kirkastaisi uusi pyrstötähti
ja järkkyis maa, kun jokin mato kuolee?

AADAM.
Olenko unta nähnyt? vai nyt unta
näenkö? - unennäköäkö vain
on koko elämä: vain hetkeksikö
se täyttää kuolleen aineen hajotakseen
lopullisesti aineen kanssa?… Miksi,
ah, miks se tietoisuuden välähdys?
Vain siksikö - oi! - että saisimme
tajuta olemattomuuden kauhun?

LUCIFER.
Voivotteletko? - Taistelematta
vain raukka ottaa vastaan iskun, jonka
voi vielä torjua. Mut voimakas
levollisesti lukee Kohtalon
ikuista kirjaa eikä napise,
vaan katsoo, kuinka myös sen uhalla
hän pysyy pystyssä. Näet Kohtalo
maailman historian yllä leijuu -
ja sinä olet vain sen väline!

AADAM.
En ole! Valehtelet! Vapaa on tahto -
ja ansainnut sen olen aivan täysin,
kun Paratiisista sen vuoksi luovuin.
Minua opettivat unennäyt:
monesti petyin… Minusta vain riippuu
nyt: valitsenko aivan toisen tien!

LUCIFER.
Kenties, elleivät unohdus ja toivo
olisi Kohtalolla lemmittyinä,
niin että edellinen parantaa
pahatkin haavat, jälkimmäinen taas
syvyyden yli vetää mattosillan
ja lohduttaa: »On sata rohkeaa
pudonnut kuiluun, mutta sinä olet
se onnellinen, joka yli hyppää!»…
Kun olit tiedemiehenä, näit kyllä
muun muassa moisen suolimadon, joka
vain kissassa ja pöllössä voi elää,
mut ensimmäisen kehitysvaiheensa
kykenee viettämään vain hiiressä.
Ei ole hiirtä nimenomaan pöllön
ja kissan kynsiin määrätty, ja valpas
ja varovainen välttääkin ne, kuollen
vain vanhuuteensa kotikolossaan.
Mut järkkymätön laki valvoo, että
niin moni hiiri joutuu juuri niille
vihollisille saaliiksi kuin tarpeen
on, jotta vuosituhansienkin jälkeen
se mato myös ois yhä maailmassa…
Ei ihminenkään ole yksilönä
sidottu, mutta ihmissuku kantaa
iäti kahleitaan: sen mukaansa
kuin tulva tempaa tänään innostus
johonkin seikkaan, huomenna taas toiseen -
ja aina rovio saa uhrinsa,
ja alati on pilkantekijöitä…
Ja se, ken tutkii tilinumeroita,
se ihmettelee, miten Kohtalo
on puolueeton kirjanpidossaan
ja johdonmukainen, kun kyseessä
on elämän siittäminen, kuolema
ja synti, hyve, samoin uskonto
ja mielipuolisuus tai itsemurha…

AADAM.
Seis! mieleen iski eräs ajatus -
voin uhmata, Jumala, sinua vieläkin!
Sadasti sanoa saa Sallimus:
»Näin kauan elä!» - minä nauran sille:
en elä, ellei minua miellytä!
Vai enkö ole yksin maailmassa?
On tuossa kallio, sen alla syvyys:
vain yksi hyppy loppunäytökseksi -
ja sanoa saatan: komedia päättyi!
Lähtee kallionjyrkännettä kohti. Eeva tulee ulos majasta.

LUCIFER.
Oh, päättyi muka… mitä hullutusta!
Vai eikö joka hetki ole loppu
ja samalla alku? - Noinko puhuakses
sait nähdä eräitä vuosituhansia?

EEVA.
Miks, Aadam, silleen hiivit luotani:
niin kylmä oli viime suudelmas -
ja nytkin näkyy huoli kasvoillas
tai viha. Pelkään sinua…

AADAM. jatkaen menoaan:
      Miks aina
mua takaa ajat, askeleitani vaanit?
On miehellä, maailman herralla,
myös muuta tehtävää kuin hyväillä.
Ei tajua nainen… on vain miehen taakka!
Lempeämmin:
Olisit vielä hiukan uinaillut:
vain raskaammaks sen uhrityön teet, jonka
minulta vaatii tulevaisuus…

EEVA.
      Jos
mua kuuntelet, se kenties kevenee!
Nyt - kuule! - kaikki se, mikä tähän asti
on ollut aivan epämääräistä,
se on nyt varmaa: tulevaisuus!

AADAM.
      Kuinka
siis?

EEVA.
      Tiedän, että kasvos kirkastuvat,
kun kuiskaan korvaasi sen. Mutta tule
lähemmäs toki… Tunnen tulleeni,
oi Aadam, äidiksi!…

AADAM. lankeaa polvilleen:
      Minut voitit, Herra!
Tomussa makaan, katso! Sua ilman
ja Sua vastaan turhaan taistelen.
Kohota tai lyö maahan: paljastettu
on poveni…

LUCIFER.
      Mato! unohditko siis
jo sumuutesi, josta minua
saat kiittää?

AADAM.
      Älä puhu siitä! Se
vain halpaa harhaa oli. Nyt sain rauhan.

LUCIFER. Eevalle:
Ja millä siinä kerskutkaan, naisnarri!
Myös Eedenissä siinnyt synnissä
on poikasi, ja synnin, kurjuuden
hän maailmaan tuo.

EEVA.
      Jumala jos tahtoo,
niin kurjuudessa syntyy eräs toinen,
joka sen pyyhkii pois ja maailmaan
tuo rakkauden…

LUCIFER.
      Kapinoitko, orja,
mua vastaan? Tomusta ylös, elukka!
Potkaisee, Aadamia tavoittaen. Samassa taivas aukenee: HERRA ilmestyy kunniansa loistossa enkelien ympäröimänä.

HERRA.
Maan tomuun, henki! Minun edessäni
ei ole suuruuksia.

LUCIFER. kuuristautuen:
      Kirottua!

HERRA.
Ja nouse, Aadam. Masennukses pois!
Taas otan sinut armosuojaani.

LUCIFER. syrjään:
Näemmä tulee pieni perhejuhla,
somakin kenties tunteen kannalta,
mut järjelleni liian imelä.
On parasta hiipiä pois…
Tekee lähtöä.

HERRA.
      Lucifer!
On minulla sanottavaa sinullekin:
siis jäät… Ja sinä, poikani, kerro, mikä
niin painaa mieltäs.

AADAM.
      Herra! Hirmuiset
näyt minua järkyttivät, enkä tiedä,
mikä on niissä totta, mikä ei.
Oi sano, sano, mikä kohtalo
minua odottaakaan: onko tämä
niin rajoitettu elämä - kaikkeni,
jonka taisteluissa siivilöityy
niin sieluni kuin viini, jotta sen
lopulta, kun se kirkkaaks selkenee,
vain maahan kaataisit ja maa sen joisi?
Vai oleiko määrännyt sen jalon mehun
parempiin tarkoituksiin? Kehittyykö
sukuni kerran kyllin jaloksi
lähestyäkseen valtaistuintasi -
vai uupuuko se kaoliaaksi niin
kuin myllyn juhta elkä murtautua
kehästä, jota kiertää, ulos jaksa?
Ja palkintaanko jalo rinta, jonka
verisen uhrin raska rahvas kuittaa
vain pilkanteolla? - Mua valista,
ja kiitollisna kannan kohtaloni
jokaisen kuorman: siinä kaupassa
vain voitan, sillä tämä epävarmuus
on helvetti!

HERRA.
      Älä kysele enempää!
Sen salaisuuden kätki hyvyydessään
Jumalan käsi sinun silmiltäs.
Jos näkisit, että sivumennen vain
maan päällä sielus viivähtää ja että
ikuinen aika edessään on sillä:
ei kärsiminen olisi enää hyvä.
Jos näkisit, että tomuun sielus sortuu:
sinua silloin mikä kannustaisi
suurtekoihin ja aatteen puolesta
sais kieltäytymään hetken hekumasta?
Mut nyt sensijaan, jolloin tulevaisuus
vain sumun takaa sulle loistaa: vaikka
lyhyen elos taakan alle vaivut,
sua kenties tukee ikuisuuden tunne.
Jos taas se tunto sinut ylpistäisi,
niin vaellukses vaaksanmitta kyllä
rajasi rastii… Ja niin pysyy suuruus
ja samoin hyve maailmassa yllä.

LUCIFER. nauraen:
On edessäs todella kunniakas tie,
kun oppainasi ovat hyve ja suuruus,
kaks sanaa, jotka ruumiillistuvat
vain siellä, missä niiden rinnalla
on vartiossa taikausko ja
ennakkoluulo, tietämättömyys…
Miks yritinkään suureks ihmistä,
loan ja valonsäteen yhdistelmää,
joka on tiedolta vain kääpiö,
mut sokeudelta aivan jättiläinen!

AADAM.
Ivasi, Lucifer, jätä! ei se iske:
näin sinun tietosi puhdasviljelyksen,
ja kylmyys hyyti sieluani siellä…
Mut, ah! ah, Herra! kuka pidättääkään
minua tällä oikealla tiellä?
Otithan minulta kätesi johdatuksen
pois, koska maistoin Tiedon hedelmää.

HERRA.
On käsivartes vahva - rintas ylväs,
ja äärettömät alat kutsuvat
sinua työhön, ja kun kuuntelet:
alati korvaasi soi ääni, joka
sinua varoittaa ja tukee. Seuraa
vain sitä. Ja jos toiminnasta-rikkaan
elämäs hälinässä häipyisi
se taivaan ääni sinun kuuluviltas,
niin tämän heikon naisen puhdas sielu
- etujen loasta loitommalle jääden -
sen kuulee kyllä: hänen sydämensä
sykintä kirkastaa sen runoudeksi
ja lauluksi… Ne kaksi lahjaa tuo
hän sinulle, ja vierelläsi seisten
niin vaivassa kuin onnessa hän on
elämäs hellä lohdun hengetär…
Ja eräs kaikkeuteni rengas olet
myös sinä, Lucifer. Vain jatka työtäs:
sun kylmä tietos, uhmas, kieiteisyytes
on hiivaa, joka käyttää elämää,
ja ei tee mitään, vaikka eksyttää
se hetkeks ihmisen: hän palaa tielleen.
Mut rangaistukses ikuiseksi jää:
iäti näet, että siitä, minkä
tuhota tahdot, yhä aina uusi
jalon ja kauniin itu kehkeää!

ENKELIEN KUORO.
Suur’ on aate: vapaa valta
pahan, hyvän valintaan,
samalla kuin kilpenämme
Jumala on armossaan!
Rohkein rinnoin tietäs riennä,
vaikka vastaan lauma lyö.
Ei päämääräs ole kiitos,
vaan se olkoon suuri työ.
Häpeä ois tehdä toisin -
ja se tieto häpeän
naulaa maahan heikon, tempaa
korkeuksiin väkevän.
Mut jos nouset korkealle,
vältä väärät houkutteet
luulla: sinä Jumalalle
kunniaksi tekos teet -
ja Hän muka sua juuri
kaipaa siihen tehtävään.
Ei! on sulle armo suuri,
jos sen pääset tekemään!

EEVA.
Tuon laulun ymmärrän - ja kiitän Herraa!

AADAM.
Minäkin aavistan - ja toimeen käyn.
Kun unohtaisin vain sen loppunäyn!…

HERRA.
Jo sanoin: ihminen, taistele ja luota!