Eskimomaailmassa.
Lumen ja jään peittämä puuton vuoriseutu. Aurinko näkyy punaisena, säteettömänä pallona sumupilvistä. Hämärää. Etualalla joitakuita vaivaiskoivuja, katajia yms. pensaita. Niiden keskellä eskimomaja. AADAM tulee - lopen raihnaisena vanhuksena - sauvaan nojaten vuorilta päin seurassaan LUCIFER.

AADAM.
Minua miksi vaellutat tässä
loputtomassa lumierämaassa,
jossa meitä tyhjin silmäkuopin
tähyää kuolema, mut herättää
vain pelkkää halveksuntaa rinnassani -
ja jossa joku hylje ainoastaan
saa aikaan ääntä, kun se veteen syöksyy
pelästyessään askeliamme -
ja kasvikin jo uupui kamppailuun:
vain vaivaispensas nuokkuu sammalessa.
Punaisin kasvoin katsoo usvain takaa
kuu tähän hautaan - manalan lamppuna…
Pois täältä sinne, missä palmut uhkuu!
Vie auringon ja kukkain maahan, missä
on ihmissielu täysin kypsynyt
ja päässyt tietoiseksi voimastaan.

LUCIFER.
Olemme siellä. Taivaan veripallo
on aurinko, ja jalkojemme alla
on päiväntasaaja. Ei ole tiede
kyennyt Kohtaloa voittamaan!

AADAM.
Kamala maailma: vain kuolla hyvä!…
En sure sitä, mitä jätän tänne.
Ah, Lucifer! näin ihmissuvun kehdon
ja suuren toivon, joka siinä keinui,
ja ihmissuvun sodat sodin kaikki:
kun seison tällä jättihaudalla,
jo luonnon suruhuntuun peittämällä,
niin minä, ensimmäinen ihminen
ja viimeinen maan kamaralla tällä,
sen tietää haluaisin, kuinka sortui
sukuni: jalossa taistelussako
ja suurena? - vai surkastuenko
miespolvi polven jälkeen, suuruudetta
ja kyyneliä ansaitsematta?

LUCIFER.
Jos henkes suuruudesta ylpeilet,
siis voiman, jota väität hengeksi
ja joka panee veresi liikkeeseen
ja innostuttaa ihanteisiin nuoret:
niin - oi! oi! - viimeiseksi näkijäksi
omalle haudallesi älä pyri.
On ihmeellinen hetki; tarkistetaan
nyt laskelma se, joka tehty ilman
on Isäntäämme… Taudin kuumehoure
elämän hohtavat näyt karkoittaa,
ja kuka sitten tietää, mikä niistä
on ollut tosi! Kuolinkamppailun
hätäinen, pieni tuskanparahdus
on suuri pilkkanauru elämälle.

AADAM.
Miks en siis kuollut korkeuksissa,
kun vielä täysin tunsin voimani
ja sieluni, sen sijaan, että täällä
saan kuunnella, kun hautapuhetta
minulle pitää kolkon kylmästi
nyt muuan henki, joka osallistu
ei taisteluihini ja kuolemaani.

LUCIFER.
Taas tunnen sukusi: kyynelistäs, joita
taas vuodatat, kun mielihoureistasi
tajunnan selkeämmän tilaan heräät.
Mut tyynny: sukusihan elää vielä!
Näethän ihmisasunnon, ja tuossa
tuleekin isäntä ulos ovestaan…
ESKIMO tulee majasta hylkeenpyyntiin varustautuneena.

AADAM.
Tuo irvikuvako, sekasikiö
olisi suuruuteni perillinen?
Miks annoit, Lucifer, minun hänet nähdä!
Mokoma lohdutus on pahempaa
kuin oli suruni…

ESKIMO. itsekseen:
      Onko sittenkin
siis jumalia yläpuolellamme?
Mut kuka tietää, hyviä ovatko
vai pahoja… Parasta on paeta!
Aikoo perääntyä.

LUCIFER.
Odota hetki!

ESKIMO. polvilleen langeten:
      Herra, armahda!
Sinulle ensimmäisen hylkeen, jonka
saan pyydetyksi, uhraan… uhraan - usko -
äläkä tapa…

LUCIFER.
      Mikä oikeus
sinulla on sen hylkeen hengellä
lunastaa oma henkes?

ESKIMO.
      Voimakkaampi
olenhan: näen, kuinka nopsa kala
syö madon, hylje kalan - minä hylkeen…

LUCIFER.
Ja sinut taas syö Suuri Henki…

ESKIMO.
      Tiedän!
Mut lyhyen sen ajan, jona antaa
hän armossaan minun liikkua, minä ostan
häneltä verisellä uhrilla.

AADAM.
Voi raukan pelkuruutta…

LUCIFER.
      Sinäkään
oletko muuta tehnyt? - Eronanne
on vain se, että hylkeitä hän uhraa
ja ihmisiä sinä uhrasit
sen jumaluuden alttareilla, jonka
loit kuvasi mukaan kuin hän omansa…

ESKIMO.
Vihainen olet! näen… tiedän syynkin:
kun hädässäni olen Auringon
hyvälle jumalalle huokaissut -
hänelle, joka antaa eikä vaadi
ja vanhan tarun mukaan myöskin täällä
on kerran hallinnut… Ah, anteeks anna,
niin ikäni häntä kiroan!

AADAM.
      Suuri Luoja,
punastu nähdessäsi, kuinka kurja
on mestariteoksesi: ihminen!

ESKIMO. Luciferille:
On toverisi kovin vihainen:
nälissään hänkin onko?

LUCIFER.
      Ei, päinvastoin
hän vihoittelee nälän puutteessa.

AADAM.
Ei paikallaan ole huono vitsailus!

LUCIFER.
Totuushan se on eikä vitsi: syönyt
mies viisastelee niin kuin sinä, mutta
nälässä olleen vatsan viisautta
nyt tämä veikko haastaa… Toisianne
perusteluilla ette vakuuta,
mut yhtä mieltä olette heti, jos
nälissäs olet tai hän kylläinen…
Niin! itseluuloistasi huolimatta
eläin on aina ensisijalla teissä,
ja vasta kun saat vaiennetuks sen,
sinussa ilmi herää ihminen
ja ylenkatsoo kantaolemustaan.

AADAM.
Tuo puheesi, Lucifer, on arvollista
sinulle, joka vahingonilolla raastat
maan tomuun kaiken pyhän! - Onko siis
jokainen suuri aate, jalo työ
vain keittiömme höyryä tai jonkin
muun moisen seikan seurausta: seikan,
jota vain jotkin halvan aineen lait
pitävät liikkeessä ja sitovat?

LUCIFER.
Mitä se muuta ois? - Vai luuletko
siis, että Leonidas kaatuisi
taas solassaan, jos hän sen sijaan, että
söi mustaa soppaa tasavallassa -
sen kaltaisessa, ettei käytössä
siell’ edes rahaa ollut - maistella
sais Luculluksen huvilassa Idän
hekumanmaljoja? - tai että Brutus
taas syöksyis miekkaan, jos hän kotiin rientää
luo kauniin Porciansa sais ja siellä
unohtaa taistelujen jännityksen
levossa oivan päivällisen jälkeen?
Mikä on synnin syntysyy ja mikä
taas jalouden? - Eikö edellistä
saa aikaan saastaisuus ja kurjuus - eikö
taas jälkimmäistä aurinkoinen valo
ja vapauden tunne: ikuistaen
etäisiin jälkipolviin itsensä
niin muodossa kuin myöskin hengessä!
Ja miten monet ovatkaan muka tehneet
tilinsä selviksi ja hirttäytyneet
puun oksaan, mut jos kutsumaton käsi
on heidät siitä irroittanut, uusi
elämän kosketus on saanut heidät
jo heti unohtamaan tilinteon…
Jos suuri Hunyadi ei ylvään kansan
pojaksi synny, neekerien maja
jos suojaa hänen kehtoaan, niin mitä
jalosta ristin sankarista koituu?
Jos Luther sattuu paavin paikalle,
mut saksalaiseen yliopistoon
opettajaksi Leo: ken tietää, eikö
hän pane toimeen uskonpuhdistusta
ja Luther häntä pannaan kiroa?
Ja mitä tulee Napoleonista,
hänelle ellei tietä voitollista
tasoita kokonaisen kansan veri?
Mätänis haisevassa kasarmissa
kenties…

AADAM. sulkee kämmenellään Luciferin suun:
      Vait! älä jatka! - Kaikki, mitä
vain esitätkin, päivänselvältä
ja todenmukaiselta näyttää, mutta
se on vain sitä vahingollisempaa.
Voi taikausko sokaista vain hölmön:
hän muutenkaan ei tunne henkeä,
joka on meissä meitä valliten -
mut viisas tuntisi sen veljekseen,
elleivät kolkon oppis numerot
musertais häntä…

LUCIFER.
      Tämän veikkos kanssa
siis pakisehan: ei ole pahitteeksi
vähäinen itsetuntemuksen lisä!

AADAM.
Mitenkä monta teitä onkaan täällä
näin nääntymässä?

ESKIMO.
      Kyllä vain on monta…
En edes sormillani lasketuksi
saa, vaikka kaikki naapurini jo
olenkin lyönyt kuoliaiksi. Turhaan!
Yhä vain tulee uusia, ja hylkeen
sukua on niin niukalti… Jos olet
jumala, rukoilen: tee jotain, jotta
olisi ihmisiä vähemmän
ja enemmän hylkeitä…

AADAM.
      Jo riittää!… Pois,
pois, Lucifer!

LUCIFER.
      Mut vilkaiskaamme vielä
myös vaimoa…

AADAM.
      En tahdo nähdä!… Mies
on alennuksessaan jo inha näky,
mut häntä ainoastaan halveksimme.
Mut milloin nainen - ruumiillistunut
runous, ihanne! - on rappiolla,
hän hirviö on, joka kauhistuttaa.
Pois! halua en nähdä häntä…
Lucifer on tällä välin laahannut Aadamin majalle ja potkaisee oven auki. Sisällä on EEVA eskimon vaimona. Aadam tuijottaa häntä jäykästi, kynnyksellä seisten.

LUCIFER.
      Etkö
hänessä tunne vanhaa tuttavaa!
Syleile toki häntä! Kuolettavan
teet loukkauksen kunnon miehelle,
jos jätät suomatta sen kunnian
isännän vaimolle…

AADAM.
      Ah, moistako
syleillä voisin minä, joka olen
syliini Aspasian sulkenut!…
Hänessä tutut piirteet häämöttää,
mut on, kuin suudellessaan muuttuisi
hän eläimeksi.

ESKIMO. astuen majaansa:
      Nainen! vieraita
on tullut! - pidä heitä hyvänä!…
Eeva heittäytyy Aadamin kaulaan ja vetää häntä majaan.

EEVA.
Oi terve, vieras! tule levolle…

AADAM. riistäytyen irti:
Nyt auta, Lucifer! Pois täältä, pois!
Vie minut tulevaisuudestani
takaisin nykyisyyteen. Enää tahdo
en nähdä kovaa kohtaloani:
vain turhaa taistelua! - Harkita
suo minun sitä, yhä vieläkö
Jumalan johdatusta uhmaan…

LUCIFER.
      Herää
siis, Aadam! Unesi on päättynyt.