Lontoossa.
Tori Towerin ja Thamesin välissä. Kirjava kansanjoukko virtailee puoleen ja toiseen. Melua. AADAM seisoo - keskiikäisenä miehenä - LUCIFERIN kanssa eräällä Towerin vallinsarvella. Illansuu.

KUORO.
Laulu sulautuu väkijoukon melun kohuun, ja sitä säestää hiljainen soitto:
Elon meri pauhaa, kuohuu,
maailmoita on aallot sen.
Miksi säälit, säikyt, kun ne
vaipuu, nousee vaahdoten?
Säikyt silloin, yksilön kun
nielee lauma hillitön,
silloin myös, kun miljoonia
iestää mahti yksilön.
Muusain tähden tänään pelkäät,
huomenna jo tiedonpuun:
aavain aallot ahtaa tahdot
altaan alaan mitattuun!
Kuinka ikään isket, uurrat,
vettä aina ammennat.
Meri meuruaa ja nauraa,
aallot merta matkaavat.
Meurutkoon se! - elo itse
kerran elon kammitsoi…
Ei sen sotiin sorru mikään:
vanha nuortuu iäst’ ikään.
Kuuntele - et muuta voi! -
kun sen lumolaulu soi…

AADAM.
Nyt täällä, täällä täyttyy unelmani!
Vain kaaosta näin ennen matkallani,
mut täällä täytenä on elon taulu,
sen kaikuu kaunis, innoittava laulu!

LUCIFER.
On kaunista se kuulla korkealta,
kuin kirkkolaulu: voihke, huokaus,
käheinkin ääni muuttuu, ennen kuin
se ylös ehtii, sulosointuiseksi.
Sen sellaisena Jumalakin kuulee
ja luoneensa maailman oivan luulee!
Mut tuolla alhaalla se toisin soisi:
sydänkin joskus mukana moukaroisi!

AADAM.
Sinä, elävä epäily, sano: eikö siis
maailma tämä ole kauniimpi
kuin muut ne, joiden kautta mua raastoit?
Musertui sammaltuneet estemuurit,
katosi kaikki kauhuhaamut, joita
pyhitti sädekehin menneisyys
ja jätti vastaisuuden kiroiksi.
Nyt kilpakenttää vapaus vallitsee:
ei pyramiideja nyt orjat tee!

LUCIFER.
Ei Egyptissäkään ois orjain voihke
niin kaikunut kuin kaikuis nyt… mut siellä
myös tehtiin jumalallisia töitä!
Ja eikö menetellyt Ateenassa
sen korkea kansa suuripiirteisesti
ja aivan arvoansa vastaavasti,
kun suuret miehensä, omat suosikkinsa,
se uhrasi pelastaakseen isänmaan?
Kun kyllin korkealta katselemme,
niin halvoiks itkut naisten havaitsemme!

AADAM.
Jo vaikene, sinä ikuinen sofisti!

LUCIFER.
Valitus vaikka onkin vaimeampaa,
sen sijaan kaikki on käynyt latteaksi.
Nyt missä on korkeus, joka meitä kutsuu,
nyt missä syvyys, joka kauhistaa,
ja missä on elämän viehkeä värikkyys?
Ei meren kuohuina se enää loista,
se on vain suota - suloista sammakoista!

AADAM.
Sen vahingon korvaa yleinen hyvinvointi.

LUCIFER.
Kas! elämää, joka liikkuu allasi,
nyt sinäkin ylhäältä päin arvioit
kuin historia menneisyyttä: se kuule
ei ulvontaa, ei puheen kähinää -
vain menneisyyden laulu muistiin jää!

AADAM.
Ah, saatanakin ryhtyy tunnelmoimaan
ja tieteilemään: kaksoiskehitysaskel!

LUCIFER. osoittaen Toweria:
Ei ole se kumma, kun myös seuraa uuteen
maailmaan meitä muinaismuistomerkit!

AADAM.
Ei minua liikuta lahot nähtävyydet!
Kun uuteen maailmaan nyt alas astun,
en pelkää, etten löytäis runoutta
ja suurta aatetta sen aallakosta.
Kenties ne eivät enää järkytä
titaanitaisteluina taivaita,
mut sitä tenhoisamman, siunatumman
maailman luovat ne Maan pienoispiiriin.

LUCIFER.
Ois turha pelätäkin niiden tähden!
Niin kauan kuin on aine olemassa,
niin kauan säilyy siinä kieltäjänä,
sen uhmaajana, minun valtani.
Ja myös: niin kauan kuin on ihmisellä
sydän ja aivot: tuntea, ajatella -
ja halua aitaa vanha järjestys,
niin kauan samoin hengen maailmassa
elävät kieltäjinä runous
ja suuri aate: uutta luodakseen!…
Mut sano, miten naamioidumme,
kun tuonne lauman meluun laskeudumme?
Näet käymme laatuun näin vain täällä, missä
on ammoisaikain henkäy ympärillä.

AADAM.
Tee mieltäs myöten. Sillä - onneks - enää
ei ole suuruuksia! Syvien rivien luo
menemme luotaamaan, mitä siellä liikkuu.
Molemmat laskeutuvat sisälle Toweriin ja tulevat kolita sen jälkeen ulos linnan portista työmiehiksi pukeutuneina ja se kaantuvat kansanjoukkoon. - NUKKETEATTERINPITÄJÄ seisoo kojunsa vieressä, jonka katolla istuu punaiseen pukuun puettu, kahlittu apina.

NUKKETEATTERINPITÄJÄ.
Hei! tänne, tänne, rakkaat hyvät herrat!
Pian alkaa näytäntö. Te saatte nähdä
hupaisan komedian: kuinka petti
se kuulu Käärme ensimmäisen naisen,
joka jo oli utelias, ja
mitenkä nainen johdatti jo silloin
miesparan pinteeseen… Ja pirteän
apinan nähdä saatte: ihmistä
se ylen arvokkaasti näyttelee!
Myös näette karhun - tanssitaiturin!
Siis tänne! tänne, rakkaat hyvät herrat!
Tungosta kojun edustalla.

LUCIFER.
Ah, Aadam! puhuvat täällä juuri meistä!
Sen kelpaa, kenelle sattui rooli, joka
huvittaa nuorisoa vielä kuuden
vuostuhannen kuluttua…

AADAM.
      Tule pois!
En huoli mauttomista ilveistä.

LUCIFER.
Vai mauttomista ilveistä? Toki katso,
miten nyt ovat innostuneita
nuo pojat, jotka koulunpenkillä
latinan ääress’ äsken torkkuivat,
nuo punaposket… Ja ken sanoo sen,
kuka on oikeassa: nekö, jotka
heräävän voiman itsetunnossa
elämään astuvat, vai nekö, jotka
sen jättävät jo aivot lahonneina?
Sua miellyttääkö Shakespeare enemmän
kuin heitä muodoton tuo sekamelska?

AADAM.
Se muodottomuus - se se minua loukkaa.

LUCIFER.
On aistiis jäänyt Kreikan muistoja.
Mut mulle, uuden suunnan, romantiikan
isälle tahi pojalle… ykskaikki:
ei sellaisesta hiusta halo henget -
mulle on mieleen juuri muodottomuus:
ihmiskasvojen apinamainen somuus -
loka, joka tahraa ylevät aatteet -
luonnoton tunne ja kunnialliset vaatteet -
porton ylistyspuhe puhtaudelle -
palvova suitsutus pienelle, alhaiselle -
vanhuudenheikon toivoton lemmen helle:
vuoks seikkain moisten iloitsen itsekseni,
unohdan, että valtikkani meni,
kun niissä uudistun eri hahmoineni!

NUKKETEATTERINPITÄJÄ. lyö Aadamia olalle:
Miks anastatte muilta hyvän paikan?
Kai tiedät, lurjus, että ilmaiseksi
esiintyy vain se, joka päiviinsä
on lopen kyltynyt ja hirttäytyy!
Aadam ja Lucifer siirtyvät sivumma. PIENI KUKKASTYTTÖ tulee ja kaupittelee orvokkeja.

PIENI KUKKASTYTTÖ.
Suloisen kevään ensiviestin
tuo orvokit nämä. Ostakaa!
Niin orpokin saa syödä leipää,
ja köyhäkin niin korun saa.

ERÄS ÄITI. ostaen orvokin:
Sen panen käteen lapsirukalleni:
hän kuoli…

ERÄS TYTTÖ. myös ostaen:
      Koristeeksi tukalleni!

PIENI KUKKASTYTTÖ.
Orvokkeja… Herrat, ostakaa!

KORUKAUPPIAS. myymäläkojussaan:
Kirotut kilpailijat: rikkaruohot,
joit’ emme kuunaan pois saa muodista…
Sopiva kauniin kaulan koru on
vain kallis helmi! Helmenpyytäjä
sen vuoksi uhmaa meren syvyyksiä
ja hirviöitä hengen uhalla.
Kaksi porvaristyttöä tulee yhdessä.

ENSIMMÄINEN PORVARISTYTTÖ.
Ah, ihania korutavaroita!

TOINEN PORVARISTYTTÖ.
Kunp’ oisi myötämme myös ostajoita!

ENSIMMÄINEN PORVARISTYTTÖ.
Nykyisin mies ei mitään uhrausta
tee ilman rumaa sivutarkoitusta!

TOINEN PORVARISTYTTÖ.
Ei edes siks… Ei terve maistu, ei:
maun heiltä portot, kaviaari vei!

ENSIMMÄINEN PORVARISTYTTÖ.
Ja ylpeilevät siitä! Eivät enää
näekään meitä…

TOINEN PORVARISTYTTÖ.
      Arkuus tehnee tenää!
Menevät. Eräässä lehtimajassa tarjoillaan juomia. Pöydän ympärillä meluavia TYÖLÄISIÄ. Sotilaita, porvareita ja kaikenlaista muuta kansaa huvittelemassa

KAPAKOITSIJA. vieraittensa keskellä:
Nyt ilo irti! Eilispäivä päättyi,
ja näemmekö huomisaurinkomme:
ken tietää sen? - Mut Jumala ruokkii linnut,
ja »Kaikki on turhuus!» sanoo Salomomme.

LUCIFER.
Minua miellyttää tuo filosofia.
On tässä sievä penkki: istutaan
ja katsellaan, miten jalosti kansa nauttii
hapanta viiniä, kehnoa musiikkia…

ENSIMMÄINEN TYÖLÄINEN.
On koneet paholaisen keksintöä,
sen sanon!… Leivän suustamme ne vievät!

TOINEN TYÖLÄINEN.
Jos juomaa riittää - vähät me koneista!

ENSIMMÄINEN TYÖLÄINEN.
Ja rikkaat imevät veremme… saatanat!
Ois yksikin tuossa, heti helvettiin
sen passittaisin! - Tekoja sellaisia,
kuin tuonnoinen se, enemmän tarvitaan…

KOLMAS TYÖLÄINEN.
Mitä se auttais? Hirttävät hänet jo tänään.
Vain vanhaa rataa kohtalomme pyörii.

TOINEN TYÖLÄINEN.
Puhutte roskaa! - Tulkoon siis se rikas,
en tee pahaa, istutan viereeni,
ja katsotaanpa sitten, kuka se
on herra ja kuka osaa huvitella!

KAPAKOITSIJA. Aadamille:
Mitä tilata herra haluaa?

AADAM.
      En mitään.

KAPAKOITSIJA.
Siis penkiltäni pois, te vetelykset!
Vai arveletteko, että rahani
saan varkaana tai että lasteni
ja vaimoni on mentävä kerjuulle?

AADAM. nousten:
Mitä puhua tohdit?

LUCIFER.
      Anna öykkärin olla!

AADAM.
Siis mennään! Miksi katsoa kauemmin,
miten ihminen eläimeksi alentuu…
Siirtyvät toisaanne.

LUCIFER.
Ah, täältä löydän, mitä jo kauan etsin:
vapaana leiskuu täällä ilon leikki.
Tämä pauhina ja villi nauru, tämä
hekuman liekin lietsominen, joka
saa kaikki kasvot ruusunkarvaisiksi:
mikä hullunmylly kurjain huumaukseksi!
Ihanaa!

AADAM.
      Minua se inhoittaa.
Ovat samalla saapuneet tanssipaikalle. KAKSI KERJÄLÄISTÄ tulee riidellen.

ENSIMMÄINEN KERJÄLÄINEN.
On tähän paikkaan minulla lupakirja!

TOINEN KERJÄLÄINEN.
Mua sääli, muuten kuolen… Kahteen viikkoon
en enää ole kyennyt työhön.

ENSIMMÄINEN KERJÄLÄINEN.
      Ethän
siis edes ole oikea kerjäläinen!
Pois, ammattitaidoton roisto. - Poliisi, hoi!
Toinen kerjäläinen hiipii pois, ensimmäinen sijoittuu paikalle.
Vapahtajamme viiden haavan tähden:
almu kärsivälle, hyvät herrat!…
Eräs SOTILAS vie KISÄLLILTÄ tämän tanssittaman naisen.

SOTILAS.
Pois alta, tolvana! - Vai luuletko
sinäkin jokin olevasi?

KISÄLLI.
      Sen
pian nahoissas tunnet, ellet usko.

TOINEN KISÄLLI.
      Anna
hänen olla. Väisty sinä! Hänellä
on valta ja kunnia.

ENSIMMÄINEN KISÄLLI.
      No olkoon sitten…
Mies vielä röyhkeilee, kun ilmankin
jo imee vertamme kuin iiliäinen.

ILOTYTTÖ. laulaa:
      Muinoin - lohikäärmeitten
      aikaan - niiltä kultainen
      omena ryöstettiin.
      Lohikäärmeet kuolivat,
      mut yhä kasvaa omenat:
      on hullu, ken tahtois poimia,
      mut ei tohdi toimia!
Puristautuu erästä nuorukaista vasten.

LUCIFER. syventyneenä tanssijoita katselemaan:
Tuo soidinpeli minua miellyttää.
Jos kellä on aarre, sen hän näyttäköön.
Myös rauta-arkussa, jota saituri
sen päällä istuen varjelee, voi olla
ihan yhtä hyvin sammalta kuin kultaa.
Miten liikuttavan mustasukkainen
tuo nulikka onkaan! Miten tyttönsä
jokaista silmäystä hän vartioi!
Hän tietää tämän tiiman arvon, vaikka
myös tietää, että - minkä sille voi! -
on toisen sylissä pian piikasen paikka.

AADAM. eräälle soittajalle:
Miesparka, miksi rääkkäät taidetta?
Sua miellyttääkö se, Mitä vingutat?

SOITTAJA.
Ei miellytä, ei toki! - Kidutusta
on soittaa joka päivä tällaista
ja katsella, kun hihkuen huvitellaan
musiikin tahdissa… Tämä villi ääni
mua uneenkin seuraa! Mut mitä voinkaan tehdä:
on elettävä, enkä osaa muuta.

LUCIFER. yhä katselemiseen syventyneenä:
Ken aavistikaan, että lyhyt nuoruus
niin oivan filosofian voi luoda!
Tuo tyttö tietää, ettei elämässään
hän viimeistä nyt kertaa nauti… Siksi,
samalla kuin hän syleilee, hän etsii
jo uutta lemmittyä katseillaan.
Oi, kalliit lapset, teistä iloitsen:
minua hyödytätte hymyillen!
Suon siunaukseni: synnin, kurjuuden!

TOINEN KISÄLLI. laulaa:
      Se, ken viikon ahkeroi
      ja palkaksensa kallistaa
      kannua ja suukon saa,
      nauraa pirulle se voi!
Kuuluu kirkkomusiikin loppusäveliä. EEVA tulee porvaristyttönä, kädessään rukouskirja ja kukkakimppu, ÄITINSÄ kanssa kirkosta.

ERÄS KAUPPIAS.
Hoi - tänne, tänne, kaunis neiti! - Kukaan
ei teitä palvella voi halvemmalla.

TOINEN KAUPPIAS.
Sen puheita älkää uskoko! Sen mitta
on väärä ja sen tavarat vanhoja.
Te tänne tulkaa, tänne, kaunokainen!

AADAM.
Ah, Lucifer! mua pidätät sivussa silloin,
kun onni leijuu ruumiillistuneena
mun ohitseni! Tuskin näen täältä…

LUCIFER.
Ei ole se sinulle enää mikään uutuus!

AADAM.
Ah! miten kaunis!… Kirkosta hän palaa.

LUCIFER.
Hän tahtoi nähdä ja että hänet nähtäis.

AADAM.
Ivaltas kylmältä sinä hänet säästä.
Yhä väikkyy hartaus hänen huulillaan.

LUCIFER.
Jo taidat kääntyä, ihan pietistiksi.

AADAM.
On vitsis huono. Oma poveni olla
saa autio: vain itse siitä kärsin.
Mut toivon, että naisen rinnassa
eläisi uskon haave: runoutena,
pyhänä menneisyyden musiikkina,
kuin koskemattomana kukkana.

LUCIFER.
Siis näytä minulle se kullanmuru.
Et vaatia voi pirultakaan, että
hän aina vainuaisi mielitiettys.
On kyllin, että hän sen sinulle hankkii.

AADAM.
Ken muu se olla voisi kuin tuo nainen?

LUCIFER.
Niin sanoo myöskin tikka toukasta,
kun pyydystää sen: kurkkii puoleen-toiseen
ja uskoo saaneensa maailman parhaan
suupalan… mutta kyyhkynen sitä inhoo!
Niin ihminenkin löytää onnensa
vain itse - usein juuri sieltä, missä
on joku toinen ollut helvetissä.

AADAM.
Mikä neitseellisyys, mikä arvokkuus!
Ah, tuskin tohdin lähestyä häntä.

LUCIFER.
Käy päälle vain! Et naisten parissa
alokas ole, ja jos selon tarkan
otamme, näämme: myytävänä on hänkin…

AADAM.
Nyt vaikene!

LUCIFER.
      Muita kalliimpi vain ehkä…
Eräs NUORUKAINEN astuu sillä välin Eevan luo ja ojentaa hänelle marsipaanisydämen.

NUORUKAINEN.
Neiti, ottakaa tämä sydän vastaan
ilolla, niinkuin käteni sen antaa.

EEVA.
Olette ystävällinen, kun muistatte
minua, Arthur.

ÄITI.
      Saamme nähdä teitä
niin harvoin. Käykää toki katsomassa!
Puhelevat hiljaa. Aadam katselee kiihtyneenä, kunnes nuorukainen poistuu.

AADAM.
Tuo maitopartako sais omakseen
sen, mitä turhaan toivon minä mies?
Miten tuttavallisesti nulikalle
hän puheleekaan, miten hymyilee -
ja vielä vilkuttaa, kun poika poistuu:
oi, mikä tuska, tuska nähdä sitä! -
Ei! Minä puhuttelen häntä!
Lähestyy Eevaa.

ÄITI.
      Arthurilla
on rikkaat vanhemmat, niin kyllä, mutta
en tiedä, mitä mieltä liitostanne
he olisivat. Siksi älä aivan
unohda kilpakosijaakaan, jolta
taas tänään tuli yllätys; nuo kukat.

AADAM.
Minun suokaa, kunnioitettavat naiset,
pois tästä ahdingosta auttaa teidät.

EEVA.
Mikä julkeus!

ÄITI.
      Pois, tungettelija!
Vai luuletteko, että kuka vain
saa sanoa minun tyttärelleni
kohteliaisuuksia?

AADAM.
      Mitä muuta
voi hänelle sanoa? - Olen usein nähnyt
unessa juuri hänen kaltaisensa
naisihanteen.

ÄITI.
      Te unta nähdä voitte,
mut tästä tytöstä turhaan unelmoitte:
ei kuki hän tyhjäntoimittajille!
Aadam seisoo hämillään. Eräs MUSTALAISNAINEN tulee Eevan luo.

MUSTALAISNAINEN.
Ah, kallis kaunokainen, ilmain ihme,
nyt katsoa suokaa valkokätöstänne,
niin kerron teille, kuinka kohtalo
tuhansin armoin lärjoo elämänne.
Katselee Eevan kättä.
On kaunis sulho… ah, aivan lähellänne! -
ja lasten kauneutta kaikki kiittää -
ja terveyttä ja rikkautta riittää.
Saa rahaa.

LUCIFER. viitaten Aadamiin:
Nyt toverini kohtalosta suora
myös sana, pikku sisko!

MUSTALAISNAINEN.
      Aivan tarkkaan
en näe: nälkäkö vai hirttonuora…

AADAM. Eevalle:
Mua älkää ajako pois, ohitsenne.
Mua varten - tunnen! - luotu on sydämenne.

EEVA.
Ah, auta, äiti…

ÄITI.
      Poliisia huudan,
ellette häivy!

EEVA.
      Anna hänen olla,
kenties hän tulee järkiinsä, ja eihän
hän oikeastaan mitään pahaa tehnyt.
Menevät.

AADAM.
Oi, pyhä runous, oletko siis jo aivan
kadonnut tästä arjen maailmasta?

LUCIFER.
Ei suinkaan! Muista marsipaanileivos
ja kukkakimppu, tanssi, lehtimaja:
mitä ovat ne muuta? - Liiaks älä hyli,
niin haaveita on sulla täynnä syli!

AADAM.
Mitä se hyödyttää… jos kaikkialla
vain voitonhimo vaanii eikä missään
jaloa ole epäitsekkyyttä!

LUCIFER.
On sitäkin - siellä, minne vielä yllä
ei elämän koura: koulupenkillä.
Kas, tuossa tuleekin koulupoikia.
Muutamia KOULULAISIA tulee.

ENSIMMÄINEN KOULULAINEN.
Hip-hei! nyt kirjahome on pojista poissa!
Nyt tänään riemuitaan!

TOINEN KOULULAINEN.
      Pois vapauteen!
Minä inhoan kaupunkia, sen ahtautta,
sen järjestystä ja kauppurimaailmaa.

KOLMAS KOULULAINEN.
Kahakka käyntiin jonkun kanssa: se
on jännittävää miesten huvia!

ENSIMMÄINEN KOULULAINEN.
Pois heilat sotilailta sieppaamme,
ja siitä se syttyykin jo sota, sitten
mukana tytöt ulos kaupungista…
On rahaa oluttuoppeihin ja soittoon,
ja voitonhumalassa illalla
niin puuntaa naamamme kuin herttuoilla!

NELJÄS KOULULAINEN.
Hei! poroa silmiin poroporvareille!

ENSIMMÄINEN KOULULAINEN.
Siis rivit yhteen, lujaan rintamaan,
nyt mellastetaan minkä jaksetaan,
mut kerran meidät puolest’ isänmaan
vie pyhä into taistoon jalompaan!
Menevät.

AADAM.
On hauska nähdä tässä latteudessa
myös moista. Siinä kauniimpien aikain
itua aavistelee sydämeni.

LUCIFER.
Saat nähdä, mitä idusta versoo, kun
se koulun pölyt päältään pudistaa.
Nuo tehtailijat - tuossa - nuorina
olivat noiden poikain kaltaisia.
Kaksi TEHTAILIJAA tulee keskustellen.

ENSIMMÄINEN TEHTAILIJA.
Niin! kilpailu käy ylivoimaiseksi.
Alati vaaditaan vain halvempaa.
On tavaran laatua pakko huonontaa.

TOINEN TEHTAILIJA.
Työpalkkoja on vähennettävä.

ENSIMMÄINEN TEHTAILIJA.
Ei voida. Murisevat nytkin jo,
etteivät tule toimeen, senkin koirat.
Voi siinä olla hiukan perääkin,
mut kuka käskee mennä naimsiin
ja kuka käskee laittaa kuusi lasta!

TOINEN TEHTAILIJA.
Siis kiristää vain täytyy ohjaksia.
Myös puolet öistä tehkööt tehdastyötä.
Jää, riittää lepoon toinen puoli. Koituu
vain vaaraa, jos ne jaksavat unia nähdä…
Poistuvat.

AADAM.
Pois mokomat! Miksi minulle moisia näytät!…
Sen sijaan sano, missä on se tyttö?
Nyt, Lucifer, saat näyttää voimasi
ja auttaa, että tahtooni hän taipuu.

LUCIFER.
Ei Lucifer toki tuhlaa voimiaan
mitättömyyksiin…

AADAM.
      Mikä sinulle
ei ole mitään, on minulle maailma!

LUCIFER.
Saat hänet… Mutta mieltäs jaksakin
myös hillitä, älä kavahda valhetta.
Kun kysyn, vastaa, ja hän syliis vaipuu…
Äänekkäästi, niin että heidän takanaan kuunteleva mustalaisnainen kuulee:
Nyt näette, mylord, miten kiusallista
on salapuvussa kansan pariin mennä:
saa alati kokea ikävyyksiä.
Jos tietäisivät, että satamaan
nyt vielä tänään saapuu Intiasta
ne neljä laivaamme, niin toisella
tavalla meitä kohdeltaisiin…

AADAM.
      Kyllä!

MUSTALAISNAINEN. syrjään:
Tuo tieto on sievän summan arvoinen!
Aadamille:
Vain hetki, herra… Olette piilosilla!
Sentähden teitä ennustuksellani
vähän rankaisin. Näet minun edessäni
ei mitään salailla, koska olen jo kauan
pitänyt pirun kanssa yhtä…

LUCIFER. syrjään:
      Sepä
se vielä puuttuis, ikäloppu lutka!

MUSTALAISNAINEN.
Jo tänään saapuu teille laivoja.
Mut vielä ilahduttavampaa on
se, että eräs kaunotar kaipaa teitä.

AADAM.
Mut miten voisin saada hänet?

MUSTALAISNAINEN.
      Hänhän
jo miltei omanne on.

AADAM.
      Minut pois
hän ajoi.

MUSTALAISNAINEN.
      Juuri siksi hänet saatte.
Hän palaa eikä teitä enää karta.
Te uskokaa vain ennustajarta!
Menee.

AADAM.
Sinutkin, Lucifer, tuo akka voittaa…

LUCIFER.
En vähäksykään akan ansioita:
pirua hyvin edustaa se noita!
Eräs PUOSKARI tulee kärryillä ajaen ja torvea toitottaen, väkijoukon ympäröimänä, ja pysähtyy näyttämön keskelle

PUOSKARI.
Tie auki! kunniaa, kun tulen, lähden!
On pääni harmaantunut tieteen tähden:
minä luonnon salaisuudet suurin vaivoin,
yöt päivät uurastaen, ilmi kaivoin.

AADAM.
Kuka kumma narri tuo on, Lucifer?

LUCIFER.
On tieteen puoskaroitava elääkseen
nyt kuten silloin, kun olit tiedemies.
Nyt tarvitaan vain enemmän melua.

AADAM.
En tuossa määrin koskaan huijannut.
Hävetköön!

LUCIFER.
      Minkä mies voi luonnolleen,
jos häneltä puuttuu halu ja uskallus
periä hautakiveensä kirjoitus:
Ex gratia speciali
mortuus in hospitali.
Hän muille uhrannut on myöskin yönsä
ja pyytää vihdoin viimein palkkaa työnsä!

PUOSKARI.
Olen nähnyt vaivaa hyväks ihmisten,
ja tässä on työni tulos, katsokaa:
elämän-eliksiiri salainen!
Se terveeks sairaan, vanhan nuoreks saa.
Jo faaraot joi tätä aikoinaan
ja tätä Tankred, urho Pyhän maan.
Helene tällä hoiti kauneuttaan,
ja tämä on Keplerin astrologiaa…

AADAM.
Mies mitä kauppaakaan!… Me etsimme
valoa tulevaisuudesta - hän
vain menneisyydestä.

LUCIFER.
      Näet: kunniassa
ei nykyisyys ole kuunaan, kuten suuruus
ei ole suuruus makuuhuoneessaan.
Se on kuin vaimo kymmenvuotisen
avioliiton jälkeen: tiedämme
myös kaikki hänen kesakkonsa silloin.

PUOSKARI.
Ken ostaa nyt, ei kadu kauppojaan!
Tilaisuus uudistu ei milloinkaan!

VÄKIJOUKKO.
Minulle tänne! - Minulle mitä vain! -
Oi, mikä onni! - Oivat rohdot sain!…

LUCIFER.
Näetkös: eivät ihme-uskon loukkuun
nyt enää loksahda - mut käyvät koukkuun.
Eeva palaa äiteineen. Mustalaisnainen seuraa heitä kuiskutellen.

EEVA.
Vain höpsit! Tunnemme sinut…

MUSTALAISNAINEN.
      Rangaiskoon
Jumala mua, ellen totta haasta.
Niin rakastunut on se herra, että
jo tänään teidät ottaa lemmitykseen.
Niin saatte asua kuin prinsessa
ja nelivaljakolla tanssiaisiin
tai teatteriin ajaa.

ÄITI.
      Totisesti
se sata kertaa järkevämpää on
kuin naimisissa kuihtua - tunkkaisessa
likaisen suutarin työpajassa!

MUSTALAISNAINEN.
Mies tuolla seisoo! - katsokaa, miten etsii…

EEVA.
Ei sovi se, ettei minua hän huomaa!…
Kädet on hienot, ryhti herrasmiehen.

ÄITI.
Ei kumppalikaan näytä hullummalta,
vaikk’ onkin konkkanenää liiaks ehkä
ja notkojalat: vanha arvon herra!…
Nyt poistun, tyttöseni. Paihainta
on teidän olla vähän kahden kesken.

MUSTALAISNAINEN. Aadamille:
Kas, kaunotar on tuolla! Riutuu aivan…

AADAM.
Luo ihan lennän! Oi, mikä ilo - riemu!

MUSTALAISNAINEN.
Myös välikättä sietää muistaa.
Lucifer antaa hänelle rahaa.

LUCIFER.
      Raha
on toveriltani, kädenpuristus
minulta.

MUSTALAISNAINEN. kiljahtaen:
      Oi, oi! miten kova käsi!
Menee.

LUCIFER.
Se tuottais sulle hekumaa, jos velho
olisit moinen, jota näyttelet!

EEVA. Aadamille:
Minulle suokaa pieni muistolahja:
tuo kauneusaine on kuin luotu siksi…

AADAM.
Suloinen naisellisuutesi on
maailman tenhoavin kauneustaika!
Puoskari poistuu samanaikaisesti.

EEVA.
Ah! olette minulle kovin suopea…

AADAM.
Mua älä pilkkaa! - Kauniin kaulas aion
timantein, helmikäädyin kietoa,
en sitä koristaakseni, vaan koska
se arvokkain on paikka niiden loistaa…

EEVA.
On lähellä monta korukauppiasta,
mut mitäs niistä minä köyhä tyttö…

AADAM.
Menemme katsomaan.

LUCIFER.
      Se on tarpeetonta.
Lie minulla mukana jokunen kalleus.
Antaa Eevalle koruja, joita tämä riemastuneena ihailee ja koettelee.

EEVA.
Ah, miten kauniita! miten kalliita!
Oi, miten minulta kadehditaankaan näitä!

AADAM.
Mut tuota sydäntä enää en tahdo nähdä.

EEVA.
Sen heitän pois, ellette pidä siitä.
Heittää pois nuorukaiselta saamansa lahjan.

LUCIFER.
Jalosti tehty! - ja minä sen murskaan.
Astuu »sydämelle».

EEVA.
      Mitä?
Ken kiljahti? - Ei! kuvittelen varmaan…
Samaan aikaan kuljetetaan erästä kuolemaantuomittua kärryillä näyttämön läpi. Kansaa tungeksii mukana.

KANSANJOUKKO.
Eteenpäin! - Sanoinhan: se on pelkuriraukka! -
Se vieläkin uhmailee! - Sen mukaan! mukaan!…

AADAM.
Mitä on tämä melu ja tavaton tungos?

EEVA.
Mies hirtetään. Oli onni, että täällä
olimme: mennään mekin. Näky on
niin jännittävä, ja minulla tilaisuus
on näyttää korujani.

AADAM.
      Mitä se raukka
on tehnytkään?

EEVA.
      En tiedä.

LUCIFER.
      Vähät siitä!
Mut kerron silti: Lovelin tehtaassa
hän teki työtä. Lyijy on myrkyllistä.
Hän hengitti sitä kauan, joutui vihdoin
moniksi viikoiks sairaalaan. Sill’ aikaa
sai rakas vaimo nähdä puutetta.
Lovelin poika oli nuori ja
myös hyväsydäminen. Toisensa
he löysivät ja unohtivat kaiken.

ENSIMMÄINEN TYÖLÄINEN.
Pää pystyyn, toveri! - marttyyrina kuolet:
nimesi loistaa esimerkkinä meille!

LUCIFER.
Mies parani, löytänyt ei vaimoaan.
Työpaikka oli mennyt, turhaan anoi
hän sitä, kiukustui ja jotain sanoi
niin pahaa, että korvapuustilla
Lovelin poika vastas siihen. Silloin
mies sieppasi veitsen, ja nyt häntä viedään -
ja vanha Lovel tuli hulluksi.
Viimeisten sanojen aikana saapuu vanha LOVEL mielipuolisen surun vallassa.

LOVEL.
Valetta! valetta! minä en ole hullu.
Vai enkö kuule, mitä poikani haava
minulle kuiskii? - Kaikki aarteeni
saat, saat, jos autat, etten sitä kuulis…
Todella hullu olisin kernaammin.

KOLMAS TYÖLÄINEN.
Pois pelko, pois! - sinut kerran kostamme!

ENSIMMÄINEN TYÖLÄINEN.
Kohenna ryhtis! uhmaa konnia!
Saattue vie tuomitun.

AADAM.
Miks, inha näky, minulle kummittelet?
Ken tässä tietää, ken on syyllinen?
Vain yksin yhteiskuntako?… Se missä
on mätä, siellä rikos rehoittaa.

LOVEL.
Niin: yhteiskunta?… Ota aarteeni,
kun vain en kuule, mitä haava haastaa!
Menee.

EEVA.
Jo menkäämme - tai jäämme paikatta!

AADAM.
Sinua siunaan siitä, kohtalo,
minua ettet tehnyt tuomariksi.
Oi, miten helppo onkaan laatia
lakeja sohvassaan ja miten helppo
on tuomita, kun katsoo kuoreen vain,
mut miten vaikea, jos tutkii sydämet
niin, että tuntee niiden syvyydet!

LUCIFER.
Mokomin periaattein oikeusjuttu
ei päättyis milloinkaan. Ei kukaan tee
sen tähden pahaa, että se on pahaa.
Myös piru nojaa oikeusperusteihin,
ja jokaisesta omat on pätevimmät.
Lainoppinut vain poikki sivaltaa
sekavan solmun, jota selväksi
tuhatkaan ihmisystävää ei saa!
Tällä välin he ovat saapuneet Towerin seinämälle, missä on eräässä syvennyksessä pyhimyskuva.

EEVA.
Vain hetki, ystäväni… Pyhitän
Pyhälle Neitsyelle kukkani.

LUCIFER. kuiskaa Aadamille:
Se estä, estä! hukassa olemme muuten.

AADAM.
Viaton, hurskas lapsi!… En toki estä.

EEVA.
Jo lapsuudesta asti aina, kun
ohitse kuljen, minulla on ollut
tapana muistaa tätä kuvaa, ja
myös nyt niin hyvältä se tuntuu… Tulen
heti, ja sitten juoksemalla voimme
takaisin saada menetetyn ajan.
Asettaa pyhimyskuvan eteen kukkakimppunsa. Se kuihtuu äkkiä, ja korut muuttuvat käärmeiksi ja vierivät maahan hänen kaulastaan ja käsivarsiltaan.
Hyvä Jumala! mitä tämä merkitsee?

LUCIFER. Aadamille:
Sinua varoitin turhaan.

EEVA.
      Auttakaa!

AADAM.
Rauhoitu, rakas! kansa katsoo meitä…
Saat korut tuhat kertaa kalliimmat.

EEVA.
Pois! pois te!… Pelastakaa! auttakaa!
Silmänkääntäjät ja noita-akka
häpäisevät kunniallisen naisen!
Väkeä kertyy paikalle. Mustalaisnainen tuo poliiseja.

MUSTALAISNAINEN.
Ne täällä ovat! Käyttivät väärää rahaa!
Se elohopeaks suli kädessäni.

LUCIFER.
Oli kädessäs vika eikä rahassa.
Pois, Aadam! nyt on leikki kaukana.
Katoavat Toweriin, ja sillä aikaa kuin alhaalla tungos kasvaa ja melu yltyy, he ilmestyvät ylös vallinsarvelle.

AADAM.
Siis jälleen petyin! Luulin, että riittää,
kun ajaa pakoon entisaikain aaveet
ja vapaasti kilvoitella voimain antaa.
Koneesta poistin tärkeän ruuvin, joka
sen piti koossa: uskon, arvovallan -
ja unohdin panna sijaan lujemman uuden…
Se kilpailua onko, että miekka
on itsellä, ei vastustajalla -
se vapautta, että nälkää nähdä
saa sata, ellei yhden orjina raada?
Se on koirain tappelua saaliista!
Sen sijalle toivon moista yhteiskuntaa,
joka ei rankaise, vaan suojelee,
joka ei peloita, vaan kannustaa
ja joka yhteisvoimin yhteistyötä
niin suorittaa, kuin suunnittelee tiede,
ja jonka järjestystä järki valvoo…
Se aika tulee, tiedän varmasti!
Vie, Lucifer, vie siihen maailmaan!

LUCIFER.
Voi turhamaisuuttasi, ihminen:
kun rajoitettu katsees näkee vain
nuo hajanaiset ryhmät tuolta altas,
niin muka tiedät, ettei järjestystä
ja yhteistoimintaa ole elämän
työpajassa!… Siis katso hengen silmin
nyt työtä, josta ihmisrääpäleille
ei koidu iloa, mut kyllä meille!
Pimenee. Koko markkinajoukko muuttuu ryhmäksi, joka kaivaa näyttämön keskellä ammottavaa hautaa ja tanssii sen ympärillä, kunnes kaikki laskeutuvat toinen toisensa perästä sinne, osa mykkinä, osa sitä mukaa kuin on lausunut vuorosanansa.

KUORO.
Nyt tänään kaikki kaivakaa!
On huomenna jo myöhäistä,
vaikk’ edes vuosituhannet
ei työtä suurta valmiiks saa.
On kehto, hauta sama aivan
ja tämä päivä, huominen.
Sait syödä tai näit nälän vaivan:
nyt nukut, heräät huomeneen.
Hautakello kumahtaa.
Jo sielukellon kutsu soi!
Työ päättyi, käymme rauhaan yön.
Ne, jotka herättää taas Koi,
taas aloittakoot suuren työn!

NUKKETEATTERINPITÄJÄ.
Minä komediaa esitin.
Mut milloin itse iloitsin?

KAPAKOITSIJA.
Jo loppui viini: illan myötä.
Siis, hyvät vieraat, hyvää yötä!

PIENI KUKKASTYTTÖ.
Möin jo kaikki kukkaseni.
Pian uudet kasvaa kummulleni.

MUSTALAISNAINEN.
Vaiheistaan ne tahtoi selon.
Nyt vallassa ne ovat pelon!

LOVEL.
Rahalla rauhaa saanut en.
Nyt saan ihan ilmaiseksi sen.

TYÖLÄINEN.
On viikko mennyt, on lauantai.
Vihdoin raataja levon sai!

KOULULAINEN.
Ne kesken unta innoittavaa
minut herätti. - Nyt en unesta havaa!

SOTILAS.
Olin mielestäni vahva ja hurja -
ja nyt minut kamppaa kuoppa kurja!

ILOTYTTÖ.
Nyt hekuma, poskien maalaus jää.
Vilu täällä on! - Hautako lämmittää?

KUOLEMAANTUOMITTU.
Jätän kahleet maan tylyn. - Toiset lie
lait siellä, minne nyt kynnys vie…

PUOSKARI.
Me petimme: kerskuimme tietävämme.
Nyt katsomme Totuutta ihmeissämme!

EEVA.
Miks ammotatkaan, syvyys, allani?
Ei yösi säikkymään saa sieluani:
vain tomuni, maasta syntyneen, se ahmaa,
mut itse, sädekehä kulmillani,
ikuista isänmaatani päin nousen.
Mua rakkaus, runous, nuoruus tiellä johtaa.
Hymyni on maan alhon armain auvo:
koin säteenä se maiset kasvot kohtaa!
Pudottaa huntunsa ja viittansa ja kohoaa kirkastettuna korkeuteen.

LUCIFER.
Sinä tunsitko hänet, Aadam?

AADAM.
      Eeva! Eeva!